Se oli niin kaunis, niin surullinen kuva; isäsi kantamassa sinua ja katoavan sumuun sinä sylissään. Siitä hetkestä olisi saanut niin kauniin valokuvan, mutta se hetki säilyy minun muistoissani ikuisesti.
Luin usein lasten kuolemista, ei ne oikeestaan edes koskettaneet, eihän kellekkään tutulle ollut käynyt niin. Elimme normaalia lapsiperheen elämää ja saimme kuudenneksi lapseksi rinsessan veljessarjan jatkoksi. Sitten tuli se elämän muuttanut maanantai aamu, eikä mikään tule olemaan enää koskaan niinkuin ennen...
Tämä on tarina sinusta, minusta, meistä, surusta ja elämästä.
Tämä on kyllä koskettava, mutta samalla erittäin tärkeä aihe. Tästä on varmasti vertaistukea monelle. Ja tuo Jenni Vartiaisen kappale saa aina aikaan kylmät väreet. On niin monitulkintainen ja lohduttava. Kukaan ei katoa sydämestä. ♥
VastaaPoista